Tuesday, August 31, 2021

Monday, August 30, 2021

Tampereelle valmistuu talo, jossa on sekä päiväkoti että hoivakoti – katso kuvat tiloista, jossa lapset ja ikäihmiset leipovat sekä ulkoilevat yhdessä


Epilässä sijaitsevien tilojen suunnittelussa on ollut lähtökohtana se, että ihmiset voivat olla lähekkäin. Kummallakin yksiköllä on omat tilansa ja niiden lisäksi on yhteistä tilaa.

Monivärisessä talossa on iso ikkuna lasten sisäänkäynnin vieressä. Toisen kerroksen parvekkeilta on näkymä lasten leikkipihalle ja keskellä rakennusta iso yhteinen tila. Leikkipihassa on tavallista enemmän penkkejä. Ikäihmisten hoivakodin ja päiväkodin yhteisessä rakennuksessa näyttää siltä, että arjen kohtaamisia on mietitty.

– Arkkitehtuurilla ja tilasuunnittelulla on koko ajan pohdittu sitä, että miten olisimme turvallisesti mahdollisimman lähellä, niin että yhteiset toiminnalliset edellytykset mahdollistuvat, Sopimusvuorisäätiön ja Treili oy:n toimitusjohtaja Leena Lehtonen kuvailee.

Tampereen Epilään, Vaakonkadun varteen rakennettava talo on viittä vaille valmis: päiväkodin lapset aloittavat syyskuun alussa ja ikäihmiset saapuvat kuun lopussa.


Pilke-päiväkotien asiakkuusjohtaja Riikka Mattsson kertoo, että yrityksellä on ollut vastaavaa toimintaa Lahdessa jo viisi vuotta. Tänä vuonna Lohjan asuntomessualueelle valmistui vastaavanlainen paikka. Hän kertoo, että rinnakkaiselo on sujunut hyvin: Lahdessa on leivottu, vietetty yhteistä itsenäisyyspäivää ja ulkoiltu yhteisellä pihalla. Hän kuitenkin lisää, että toiminta riippuu paljon talossa asuvien ikäihmisten kunnosta.

Lehtonen ajattelee, että päiväkodin ja ikäihmisten hoivakodin henkilökunta on yhteistyössä avainasemassa.

– Ennen kaikkea on kyse siitä, miten ihmiset onnistuvat rakentamaan yhteistä toimintaa. Se kysyy yhteistyötä meidän ja Pilkkeen kesken. Ihmiset tekevät paikan, Lehtonen sanoo.

Rakennuksessa tilat ovat vierekkäin, mutta erilliset. Päiväkoti sijaitsee rakennuksessa keskellä ensimmäisessä kerroksessa. Ikäihmisten paikat jakaantuvat neljään tupaan, jotka sijaitsevat talon päädyissä kahdessa kerroksessa.

Hän sanoo, että yhteistyötä edesauttaa muun muassa yhteinen keittiö, jossa tehdään ruuat koko taloon. Ajatus on, että mahdollisimman paljon ruuat ovat samoja, mutta lasten ruoka voi olla esimerkiksi miedommin maustettua. Allergiat ja erityisruokavaliot ovat tietenkin oma lukunsa.

– Ruuan ympärille saa kehitettyä paljonkin kaikkea, itsenäisyys-, joulu- tai sadonkorjuujuhlia, Mattson miettii.

Lehtonen kertoo, että yläkerran yhteistilassa voidaan järjestää askartelua, kahvitteluja, lauluhetkiä tai esityksiä, jossa ikäihmiset ovat yleisönä.


Mattsson sanoo, että musiikki on yhdistää lapsia ja vanhuksia: monesti muistisairaallakin vanhat laulut säilyvät mielessä, vaikka paljon olisi unohtunut.

Lehtonen sanoo, että suunnittelussa on käytetty paljon aikaa myös ikäihmisten tilojen miettimiseen. Käytäviä on mahdollisimman vähän, ja asukkaiden huoneet avautuvat ikäihmisten yhteiseen tilaan. Sisustussuunnittelija Tuija Salmi on miettinyt esimerkiksi värit niin, että ne helpottavat muistisairaan elämää.

Myös turvallisuusnäkökulmia on mietitty paljon, vaikka tupien yhteistilassa on iltapalan valmistukseen keittiö, sen hanat ja hellan saa lukittua niin, että niitä ei saa vahingossa päälle.

– Täällä mikään asia ei ole paikassaan sattumalta, Lehtonen kiteyttää.