Marco Casagrande Interview

The interview is realized in New Delhi, India, 2011 for Archi Design magazine kindly sponsored by UPM Kymmene and ANIKA.

1. WHAT INSPIRED YOU TO STUDY AND PRACTICE ARCHITECTURE? WHERE DO YOU DRAW YOUR INSPIRATION FROM?

Creativity is highly encouraged in my family and I grew up inside of a serious mix of storytelling, circus and fantasies. My childhood in Lapland was busy wintertime digging snow cave systems and summertime building tree houses. Basically as an architect I have just extended my childhood.

I am inspired by nature - including human nature. Child-me is also interesting.

2. PLEASE DESCRIBE AN EVOLUTION IN YOUR WORK, FROM YOUR FIRST PROJECTS TO THE PRESENT DAY.

Actually at first I was concentrated on purely commercial architecture, but this changed very fast and I became somehow my own client building narrative architecture commenting on ecological and social questions. Very fast the works seized to have any style anymore, but started to look more inside towards the core of architecture. My first real work is the Land(e)scape in Savonlinna, Finland 1999. I am mirroring all the rest of the works with this, how close to the core of architecture and art am I still able to enter. Evolution is not necessary, but it is important constantly to feel this core and negotiate with it.

3. WHICH OF YOUR PROJECTS HAS BEEN THE MOST FAVORITE AND WHY?

Land(e)scape

- Architectural Review’s Emerging Architecture prize.

- First real project with its own character and quality.

- First project mixing architecture with other disciplines of art and science.

60 Minute Man

- First time in Venice Biennale.

- First time to co-operate with students, the start of academic work.

- First international work.

Floating Sauna

- World Architecture Community Award 2010.

- Floating, weak and naked work.

- Some archaic beauty being exposed to the deep elements of nature.

Potemkin

- Intense co-operation with the Local Knowledge of the Kuramata village people.

- Big international workshop for our friends from all around the world.

- A constructive dialog between the industrial hardness and the organic growth...a ruin and an organic machine.

Treasure Hill

- Socially most straight forward work legitimizing an illegal settlement of urban farmers.

- Deep communication with Local Knowledge and the start of the thinking of Urban Acupuncture.

- Resulting in the professorship in Tamkang University and line or works in Taiwan.

Chen House

- A designed ruin with normal architectural function.

- Weak architecture with bioclimatic conscious.

- A fine, soft and organic design-build process. Happy clients with happy nature in a happy house.

Ruin Academy

- Independent multidisciplinary research centre moving freely in-between architecture, social sciences, environmental sciences and art.

- Development on the theory of the Third Generation City.

- A pulsating and free nucleolus to think on the future Taipei and the ruining process of the industrial city.

4. CAN YOU GIVE A BRIEF DESCRIPTION OF YOUR ARCHITECTURAL PRACTICE?

Dictatorship of sensitivity. We support each other. Who Cares Wins.

5. COULD YOU ALSO TALK ABOUT THE INCREASING ROLE OF RESEARCH IN DESIGN? DO YOU ALSO RESEARCH BEFORE IMPLEMENTING A DESIGN?

Architecture is the dream of research and the research is started all over again with each project since the site is different. Research is the understanding of the site specific conditions. One must be present to understand the Local Knowledge. Communication with the site is knowledge building.

6. DO YOU THINK THAT ARCHITECTURE TENDS TO BE TRENDY TODAY?

True architectural quality is outside any trends. Normal people can do great things, trendy architects are design clowns. Design should not replace reality. What is real is valuable. Nature is the only reality.

7. HOW DO YOU THINK THE ROLE OF THE ARCHITECT WILL CHANGE OVER THE NEXT TWENTY-FIVE YEARS?

Nothing much will change. Architects will always follow money and compete with each others. In the future and even today real architecture will be designed by somebody else than architects, maybe children and insects. If we learn to be children and insects – even industrial insects, a new step will be taken, and this step is not necessarily forward.

8. WHAT ARE THE KEY INFLUENCES IN YOUR WORK TODAY?

Re-calibrating the industrial city with nature. Bringing more focus into Local Knowledge and real community reactions. Natural river restoration in urban conditions. Beauty.

9. PROJECT “60 MINUTE MAN” IS ONE OF YOUR BEST PROJECTS. PLEASE TELL US SOMETHING ABOUT IT.

It is an oak forest inside an abandoned barge planted on top of 60 minutes worth of human waste produced by the city of Venice. It is a temporary collage and meeting point of organic and industrial streams produced by a modern city. The director of the Venice Biennale Architect Massimilliano Fuksas nominated the work for the Golden Lion of the Biennale, but the rest of the jury insisted to give the prize to Jean Nouvel. At that time I was rather disappointed.

We worked 7 weeks with our mobile working crew in the port of Chioggia, some 50 km south of Venice making the boat ready and then sailed with our forest to Venice. All the process was lovely and very rewarding. Achieving something like this gives power for the rest of your career. You will clearly experience that architecture is much bigger than you and that the work itself will take over and that you are just a servant and some sort of a security guy to bodyguard the spirit.

10. TELL US ABOUT YOUR THEORY OF THIRD GENERATION CITY.

The Third Generation City is the organic ruin of the industrial city. A machine ruined by nature including human nature – an organic machine. The roots of the 3G city is the Local Knowledge penetrating through the hard industrial layers of the modern urbanism and reaching the original ground. The Local Knowledge penetrations are a form of Urban Acupuncture tuning the urban Qi towards the organic.

Our urban case study isTaipei City and there the seeds of the Third Generation Taipei are:

Anarchist Gardener

- Grandmother dominated community gardens and urban farms overtaking the sleeping capitalism spots of Taipei – Organic Anarchy.

- Flexible movement to change location according to the development cycles of the city. Breaking the surface of the city and reaching the original ground.

- At some points continuing ancient farm rights and land owning inside the city.

- Often spontaneous activation of idle urban areas such as the river flood banks or land-fill areas.

- The Anarchist Gardener element has been researched in co-operation with the National Taiwan University Department of Sociology.

Urban Nomad / Instant Taipei

- The urban nomads are using the official city as a stage or a landscape to launch independent and un-official activities for business, recreational or even religious activities.

- Unofficial night-markets, street vendors, under-bridge activities, karaoke spots, gambling, abandoned gods refugee centres, beetle-nut booths, Taiwanese opera, puppet theatre, tai-chi etc.

- Harvesting the city and being faster to move than the official control.

- Instant Taipei will pop up in different locations of the city in different times and is related to the energy flows of the collective mind of Taipei. People are very sensitive to feel the impulses on the shared conscious. "There is this thing going on…" a whole city can be designed by rumours.

Urban Acupuncture

- Sensitivity to understand the energy flows of the collective "chi" beneath the visual city and reacting on the hot-spots of this chi. People feel where the city is hot, or where things are going on – what is the feeling of the city.

- Architecture is in the position to produce the acupuncture needles for the urban chi.

- On a commercial level Urban Acu¬puncture is practiced in Taipei by for example the highest level of 7-Eleven convenient stores in the world..

Compost

- Taipei is constantly being composted. On official circles the composting is done by developers, who are the true urban editors and on un-official level by illegal communities and the above mentioned anarchist grandmothers.

- In some level the hard to talk areas such as the sneak street, the red light districts and temple dominated areas are also urban compost, but somehow on the darker gangster/religious dominated side while as the collective gardens and the spontaneous independent communities are presenting a higher level of constructive anarchy in the city.

River Urbanism

- There is a 10 high reinforced concrete flood-wall separating the Taipei human built environment from the river. This wall needs to go.

- Ruin Academy will redesign Taipei based on free flooding and straight connection between the modern man and nature. The urban river will be naturally restored and the city ecologically rehabilitated.

- The River Urbanism is developed together with the Aalto University's SGT Sustainable Global Technologies centre.

Local Knowledge is theme pushing through all the elements of the 3G City and tying the citizens to the 3G development.

Each of the elements is studied through a workshop, being presents in the situation and trying to interpret the findings. These fragments are then treated as the design seeds for the 3G Taipei itself.

11. WHAT DO YOU THINK OF THE PRESENT SCENE IN INDIAN ARCHITECTURE & DESIGN?

India is always interesting – present, past and future. It appears that you have at least two very distant circles of architecture – the developer dominated and the one linked with Local Knowledge. There is a lot of some deep power soaked into the grounds of India. I would LOVE to work with this ground. Maybe I should move into a slum; they seem to be full of life and pollution. I would like to deal with the pollution. It would also be nice to design a mix of a shopping centre and jungle.

I have the privilege to have been working closely with two young and talented Indian architects Miss Shreya Nagratha and Mr. Arijit Sen from Mumbai. They survived the extremely cold and dark winter in Finland and managed to maintain high creativity and good humour. These guys never have to prove their courage in any other way.

Louis Kahn is an architectural sage and his spirit had a dialogue with India and the results are sparkling with eternity. I guess India can do that to you. The Indian young architects should shock the world – not by some modern tricks, but by reflecting the essence of your sub-continent of mysteries.

12. WHAT WAS YOUR FIRST PROJECT? WHAT DO YOU THINK OF IT TODAY?

Land(e)scape (Casagrande & Rintala, 1999) was my first true projects as an architect. When I look back to that, I do have to respect the work a lot. It was a result of a big personal sacrifice and a huge process of learning. One has to die a bit to be reborn.

13. WHAT DO YOU SEE ARE THE BARRIERS TO ACHIEVE TRULY SUSTAINABLE BUILDINGS?

One has to be weak and exposed to the elements of nature. Industrial strength is death’s companion. Bio-climatic architecture is nothing new. Big answers are to be found from Local Knowledge, we are not the first people surviving on this site. Maybe first ones with air-conditioning, yes, and therapy.

Architectural control must give up in order to let nature to step in. At some point the modern box must be broken. Industrial man is too lazy to be sustainable, same goes for the city which is mostly just a fictive mix of an amusement park and therapy. Some new combinations of a modern city mixed with urban farming and uncontrolled nature could be a good step towards the organic machine. Anyhow: Local Knowledge has the answers. It is time for architects to start communicating and get out of the office. Forced labour on an urban farm.

14. WHAT ASPECT OF ARCHITECTURE DO YOU FIND MOST IMPORTANT? WHAT IS FUNDAMENTAL TO YOUR PRACTICE AND YOUR DESIGN PROCESS?

It is fundamental to be real.

15. WHAT WOULD BE YOUR ULTIMATE DESIGN PROJECT?

I don’t know that yet. The works are leading to the next works. This is some sort of a path that I am walking. I have to stay focused enough to stay on that path. Maybe the path is the ultimate? Anyhow, I find mysterious things, but so do children.

I would really like to design some nice works in India – houses for Indian families, wooden apartment buildings in the cities and I would like to work with the slums.

16. WHAT OTHER INTERESTS DO YOU HAVE? WHAT IS YOUR FAVORITE TIME OF THE DAY AND WHY?

I like to watch movies with my wife, who is also a great inspiration for me, and I am proud to be able to read. On the other hand I am very shy to dance and sing publicly, although I sing very beautifully alone in the car.

All day is good.

HOUSE OF WIND AND WATER

CHEN HOUSE
Casagrande Laboratory
Sanjhih, Taipei, Taiwan
62,5 m2 (667 sq ft)

The tilted roof terrace feels like a landing strip on an aircraft carrier, sending people off to the jungle.

“With this house”, says Finnish architect Marco Casagrande, “we were looking forward to designing a ruin.” The statement isn’t meant to prophecy the destruction of the building, but to play with definitions, to provoke an understanding of the project as an unobstructive part of the landscape. When Casagrande further explains his belief that “ruin is when manmade has become part of nature”, it becomes clear that the word has taken on a more positive meaning. It is this more holistic view of man in nature that has inspired the design of a minimal hut set within the grounds of a Japanese cherry farm in the Datun Mountains of northern Taiwan.

But the idea that the structure is wholly subservient to its surroundings belies the sheer elegance and thoughtfulness of the scheme. “It is designed as a vessel to react on the demanding wind, flooding and heat conditions of the site”, says Casagrande, and to this end a number of practical steps have been employed. The spaced wood cladding and large openings permit the strongest wind to sweep through the house, rather than butt against it. Gentler breezes ventilate the rooms on hot days, picking up refreshing moisture from the nearby freshwater reservoir pond that sits between the site of the house and the neighboring farmlands. The structure is raised off the ground, sitting on short sections of concrete pipe in order to allow water to run underneath during periods of flooding.

The structure was designed to withstand typhoons, with a raised floor that allows for occasional flooding. This "bioclimatic architecture" is also designed to catch the breeze from the Datun River and a nearby reservoir on hot days. The living area includes a fireplace, also used for cooking. A small bathroom with a sauna is set off to one side.

The basic and very open design makes the building seem more like a rough shelter than a permanent house, but still there is refinement here. The strong horizontality of the house, with its extended outdoor deck, stretches almost to a vanishing point towards the mountains. Its low form makes it less wind resistant, but also an elegant shape on the flat land. The arrangement allows for flexible movement between the indoor and outdoor spaces, while the small bathroom and kitchen section act as ballast, stabilizing the wood structure during the frequent typhoons. There are located in a volume that protrudes from the eastern elevation, an anchoring arrangement that includes a sauna off of the bathroom.

Casagrande explains that the impact of nature is not just a poetic conceit. “There are typhoons, seven to ten each year, and earthquakes”, he says. And then there is the “dragon wind”, which” shoots straight from the cold mountaintop to a hot spot down below. It happened during the construction period, when the ground was not yet cultivated. The wind took down our scaffoldings, even bending the steel tubes.” Mrs. Lee, a local octogenarian, advised the builders to cultivate the land, and so cool the ground before building. “We started gardening immediately”, Casagrande says, and it did seem to help. Mrs. Lee offered further advise: “She told us to get geese to keep the snakes out.”

There is a brickwork fireplace for use during the winter months set in the middle of the open living space (rather than against an external wall) to provide maximum heat through the house. A roof terrace is accessed by a stair of the same wood. It slants upward, with high walls at one end and no barrier at the other, only a clear view of the jungle. The chimney, which pierces the roof, is low, so that it can be used for smoking an grilling food.

Built mainly of mahogany, the house has a very elemental quality, especially as the hue has an affinity with the reddish soil that predominates in the immediate area, where vegetation is sparse. But the architect argues that “the house is not strong or heavy – it is weak and flexible.”

While designed to give the farmers some necessary shelter, Casagrande points out, “it is not about closing out the environment.” Such a permeable design never could close out much of the world, but its virtue lies in the fact that, rather than defying the natural elements, it seems almost to welcome them, while offering robust protection with a lightness of touch.

Phyllis Richardson
Photos: AdDa
NANO HOUSE
Thames & Hudson
ISBN 978-0-500-34273-2

CASAGRANDE

Kuka: Marco Casagrande

Syntynyt: 7.5.1971 Turussa

Ammatti: Arkkitehti

Mitä: Palvellut palkkasotilaana Balkanilla 90-luvulla

Kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Mostarin tien liftarit (WSOY 1997) nimellä Luca Moconesi

Muuta: Luennoinut Maanpuolustuskorkeakoululla johtamisen ja strategian opintojaksoilla vuodesta 2006

KUN VUORI EI TULLUT MUHAMMEDIN LUO...

Kun kadetin viikko-ohjelmassa lukee kahtena vuotena peräkkäin sama nimi luennoitsijaksi ja luennot molemmilla kerroilla peruuntuvat, johtuen hänen pakottavista työtehtävistään ulkomailla, herättää se mielenkiintoa. Kun tämä mies on entinen palkkasotilas, nykyinen maailman kansalainen, omistaa eksoottisen nimen ja on kirjoittanut yhden sodan jälkeisen Suomen kiistanalaisimmista sotateoksista, on kadettien huomio taattu. Tämän kiinnostuksen siivittämänä tapasi Kalpa-lehden toimitus Marco Casagranden sateisena lokakuun päivänä turkulaisessa ravintolassa jazzin soidessa taustalla.

...OLI MUHAMMEDIN MENTÄVÄ VUOREN LUO

Nuori suomalainen mies suorittaa varusmiespalveluksensa rannikkojääkärinä, käy RUK:n Sissikomppanian tiedustelulinjan, kotiutuu. Hylkää paikan Kadettikoulussa ja jatkaa arkkitehtiopintoja Teknillisessä Korkeakoulussa, mutta keskeyttää osallistuakseen sotaan Balkanilla vapaaehtoisena. Miksi?

Ensimmäisenä haastateltavamme kertoo sen kumpuavan jo lapsuudesta. Kyseessä ei ollut niinkään haave, vaan selkeä tavoite, lupaus itselle, elämänvaihe, joka oli elettävä läpi.

Ennen varusmiespalvelustaan hän tutustui Itä-Euroopassa kroaattipakolaistyttöön, jonka kautta päätyi matkustelemaan Balkanilla, aistien ilmassa kytevän jännitteen ja sodan odotuksen.

Asevelvollisuus kutsui, mutta mielessä kyti palo taisteluista Kroatian riveissä ja hän kokikin varusmiespalveluksensa kautta harjoittavansa itseään tulevia koitoksia varten.

Vuonna 1993 vei lomamatka tyttöystävän kanssa Etelä-Dalmatiaan, jonka hotelleja oli valjastettu kuntoutuskeskuksiksi. Tuona aikana Casagrande tapasi haavoittuneita ulkomaalaisia vapaaehtoisia, joilta pyrki kalastamaan kaiken mahdollisen tiedon.

Tämän jälkeen käynti Suomessa oli nopea, tarkoituksena hyvästellä perhe ja palata Balkanille, mutta nyt kyseessä ei olisi lomamatka.

Zagrebissa nuorimies ilmoittautui sotaministeriöön vapaaehtoiseksi. Alueella toimi kaksi ulkomaalaisyksikköä, joiden pakeille hänet ohjattiin ja joiden hyväksynnän myötä hän oli kroaattiarmeijan palkkalistoilla. Heräsi tunne, että lapsena itselle annettu lupaus oli täyttymässä.

KARAISEMISEN MERKITYS?

Kysyttäessä vastasiko todellisuus ennakkokäsityksiä, tuo Casagrande ilmi kuinka Balkanin tilanne oli tuohon aikaan hyvin paljon tapetilla myös Suomessa. Ennakkokuvaa vahvisti miehen vierailu alueella ennen sodan puhkeamista, mutta todellisuus oli silti karkeampi ja totaalisempi. Ei ollut viranomaisia tai poliiseja, vain aseistettuja miehiä. Aseet olivat kaikkialla; kaupoissa, kahviloissa, kaljabaareissa. Asiat tuntuivat kontrolloimattomilta ja tilanne saattoi eskaloitua koska tahansa missä tahansa. Tulikasteeseen ei voinut valmistautua.

Casagrande kertoo sotilasaineksen jakaantuneen ylemmän johdon silmissä kahtia. Oli kotilaaksojaan puolustavia eräänlaisia kodinturvajoukkoja, joiden ammattitaito ei välttämättä ollut aina niin korkealla ja ammattitaitoisempia, taistelujen karaisemia yksiköitä, jotka olivat toimineet pitempään yhdessä. Ulkomaalaisten vapaaehtoisten yksiköt luettiin jälkimmäisiin.

Eri yksiköt myös elivät ja toimivat hyvin pitkälti omillaan ja eristäytyneinä muista. Vallatussa kaupungissa korttelit jakaantuivat enemminkin reviireiksi, kuin vastuualueiksi. Joidenkin yksiköiden kanssa oli olemassa konfliktiriski. Eräs tällainen yksikkö oli myös Kupres-pataljoona, jonka miehet olivat menettäneet kaiken ja joiden silmissä oli lasittunut katse. Polttoaineenaan tällaisilla miehillä oli viha.

Balkanin alue on tunnettu pitkittyneestä vihastaan, mutta kansainvälisen yksikön miehet pysyivät tästä yllättävän hyvin erillään. Toki vihollista mystifioitiin, mutta sitä ei nähty luonnottomana demonina. "Saman vihollisen olisi voinut muodostaa, vaikka vastassa olisi ollut Ankkalinna."

Yllättäen Casagrande kertoo, että kokemus ei aina ollut toimintaa tehostavaa ja karaiseminen toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes terä alkaa tylsyä. Pitkään yhdessä toimineet yksiköt ja heidän johtajansa olivat kehittyneet liian hyviksi pitämään itsensä hengissä. Tällaiset yksilöt ja joukkojen johtajat miettivät niin monta askelta eteenpäin, ettei johtajalle jäänyt tilaa johtaa.

SISSIKOMPPANIAN OPEILLA

On herättänyt keskustelua kuinka nuori suomalainen nousee varusmies- ja RU-koulutus pohjalta monikansallisen palkkasotilasryhmän johtoon.

Casagranden johtajatehtävät alkoivat tiedustelupartioista, joiden johtamiseen hänelle oli varusmiespalveluksen aikana annettu koulutus, jonka hän myös koki soveltuvaksi tuohonkin toimintaympäristöön. Joukon sisällä ei monellakaan vastaavaa johtajakoulutusta ollut.

Henkilökohtaisina ominaisuuksina Casagrande näkee vahvan kyvyn visualisoida näkemäänsä ja kokemaansa, jolloin hänellä oli vahvat eväät omien sanojensa mukaan myydä tulevatoiminta ja suunnitelmansa muulle joukolle. Tapoihinsa myös kuului piirtää tiedusteluretken pohjalta kartta, jossa hän pyrki kolmiulotteisuuteen.

Tämä on helppo kuvitella, sillä pöydän toisella puolella istuu arvostettu arkkitehti, joka koko haastattelun ajan Casagrande puhuu hyvin vahvasti käsillään ja piirtää sormillaan pöydän pintaan kuvaten maastonmuotoja ja joukkojen liikkeitä.

Iskuosastona käytetty kansainvälinen yksikkö suunnitteli operaationsa yhdessä pöydän ääressä kaikkien osallistuessa suunnitteluun. Suunnitelma piti myydä muulle joukolle, jolloin visualisointi ja perustelu tuotteen toimivuudesta oli tärkeässä roolissa. Omien sanojensa mukaan olivat suunnitelmat toisinaan turhan korkealentoisia, jolloin joukko toppuutteli ja suunnitelmaa mietittiin uudestaan, mutta jonkin asteinen provosointi myös siivitti keskustelua. Sama toimintamalli eli participatory planning on tänäpäivänäkin läsnä miehen työssä, mutta nykyään kartalla mietitään joukon liikkeiden sijaan rakennusten sijoittelua.

Toinen tärkeä ominaisuus johtajaksi valinnalle oli nuoren suomalaisen neutraali asema joukon sisällä. Hänellä ei ollut kitkaa muiden ryhmäläisten kanssa ja uskoo että muut myös aistivat kuinka hän rehellisesti viihtyi joukon parissa.

MITÄ MIES TOISI MUKAAN SUOMALAISEEN KOULUTUKSEEN?

Casagrande ei lähtisi välttämättä varsinaisesti muuttamaan mitään. Traditioiden säilymisestä on pidettävä huoli, sillä oikea tieto on jo olemassa eikä sitä tarvitse tyhjästä keksiä. Tätä tietoa ei saa päästää muuttumaan fiktioksi.

Casagrande puhuu myös talkoohengen ja kollektiivisen tekemisen merkityksestä. Kaupungissa elävälle nuorisolle nämä saattavat olla hyvin vieraita asioita ja armeijalla tulisi olla tärkeä rooli näiden vaalimisessa ja kasvattamisessa. Tämän ei tarvitse olla mikään sotilaallinen tehtävä, vaan pitäisi pyrkiä joukon itseohjaavuuteen ja omaan luovuuteen, jolloin johtajat antaisivat joukolle tilaa toimia ja kyteä, esimerkiksi rakentamalla jotain yleishyödyllistä.

Hän haluaa korostaa luovuutta ja sen merkitystä joukossa toimimisessa. Ranskan Muukalaislegioonasta tulleita Casagrande kuvailee ihailtavan hyvin toimiviksi konemaisiksi suorittajiksi, mutta joiden luonnollinen ohjautuvuus ja luovuus on kitketty pois. Molempia ominaisuuksia, luovuutta ja kurinalaisuutta tarvitaan, mutta niiden välillä vallitsee paradoksi.

Kun tulitaistelu käynnistyy kutistuu atmosfääri ja metsä ympärillä 30x30m alueeksi johon yksilön havainnointi rajoittuu. Ryhmän muut jäsenet kasvattavat tätä havainnointialuetta muodostaen verkoston, jolla on kollektiivinen psyyke. Joukon jäsenet kohdistavat omaa aistimistaan johtajaan, seuraten tämän esimerkkiä. Johtajalla on kyky parhaiten ymmärtää ja sitä kautta kanavoida tätä voimavaraa. Tämän tuntemuksen kehittyminen joukon sisällä ei välttämättä vaadi pitkää yhdessäoloa, sillä se voi muodostua silmän räpäyksessäkin.

TOIPUMINEN

"Paras tapa purkaa sisäisiä paineita ja jälkistressiä on mennä ryhmän kanssa sotasairaalaan tapaamaan haavoittuneita kavereita."

Sotasairaala itsessään on jo shokki ja edellyttää prosessointia. Tämän lisäksi sinne mentäessä on tehtävänä piristää siellä olevia kavereita, jolloin omaa pahaa oloaan joutuu prosessoimaan aktiivisesti.

Casagrande näkee nykyään suoritettavat de-briefing-keskustelut toimivina ja tarpeellisina.

Pitkään yhdessä toimineelle joukolle muodostuu rituaaleja ja rutiineja, joita suoritetaan tehtävää ennen ja sen jälkeen. Nämä itsessään ovat jo tietynlaista terapiaa. Prikaatin rutiinina oli suurten operaatioiden jälkeen järjestää joukoille päivällinen, tarkoituksena kiittää hyvin tehdystä työstä. Samalla tuotiin myös ilmi mitä operaation aikana oli kokonaisuudessaan tapahtunut. Tällöin oma, toisinaan merkityksettömältäkin tuntunut tehtävä, sai tarkoituksen osana prikaatin suunnitelmaa, pitäen toiminna mielekkäänä.

Bosnian kokemuksista kokonaisuudessaan toipuminen vei kolme vuotta, mutta Casagrande tuumii onko toipuminen edes oikea termi. Pikemminkin hän näkee kyseessä olleen saman energian valjastus muuhun tarkoitukseen, joka hänen kohdallaan on arkkitehtuuri. Sen saralla hänen projektinsa ovat normaalien talojen lisäksi hyvin epäkonventionaalisia ja niitä varten hän kokoaa ryhmän eripuolilta maailmaa. Tuo joukko sitten kokoontuu pöydän ääreen ja rupeaa myymään ideoita toisilleen. Tavoitteet asetetaan korkealle ja tehtävistä tehdään vaikeita. Ei esitetä kysymyksiä voiko jotain tehdä, vaan miten se voidaan tehdä. Mieli palaa samaan prosessiin kuin sodan aikana.

Kysyttäessä Casagrandelta kaipaako hän takaisin, vastaa mies empimättä kyllä ja myöntää katsovansa valokuvia lähes päivittäin. Joukon kanssa pidentään yhteyttä, etenkin niihin jotka ovat saaneet pahemmin siipeensä ja asuvat invalidisoituneina sotaveteraaneina Kroatiassa. Joukko kokoontuu vuosittain, vierailee sankarihaudoilla ja muistelee menneitä. Nykypäivän sosiaaliset mediat ovat tehneet yhteydenpidosta vaivattomampaa.

SODAN MORAALI

Mostarin tien liftarit aiheutti ilmestyttyään kovan kohun. Kirjasta tuli tutkintapyyntö ja asiaa on ehditty kahteenkin eri otteeseen käsitellä viranomaisten puolesta, mikä ei kuitenkaan ole johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Casagrande itse tuomisee sotarikokset suoralta kädeltä. Varsinaisia sotatoimia suorittavan joukon taustalla toimi Bosniassa joukkoja, jotka taisteluiden puutteessa hakivat raavauden tunnetta törkeyksien kautta. Hän näkee näiden suorittaneen alemmuudentuntoisina rötöstelyllään julmaa terapiaa omia traumojaan kohtaan. "Nuo joukot tietävät tekevänsä väärin ja sen ilmeneminen on kollektiivisuuden ja talkoohengen negaatio. Kuka tahansa tajuaa, ettei ole millään mittarilla sotilaallisesti tehokasta mennä potkimaan ovia mummolaan."

"Sotarikoksiin puuttuminen on ottanut valtavia askeleita eteenpäin. Se on mahtavaa."

Casagrande mukaan se ilmenee jo pelkästään sillä, että aivan Afrikan kolkista, kuten Ruandasta, saadaan haettua ihmisiä kansainvälisen oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Se on hänen mielestään yksi ihmiskunnan suurimpia edistysaskeleita. "Kun sotarikollisia aletaan hakea Haagiin Amerikasta, aletaan olla jo todella pitkällä."

Artikkeli on julkaistu 8.11.2011 Maanpuolustuskorkeakoulun KALPA lehden numerossa 3/2011

Teksti: kadetit Ville-Tuomas Anttalainen ja Miikka Vasaramäki
Kuvat: Nikita Wu

URBAN ECOPUNCTURE

TAIPEI RIVER URBANISM
Marco Casagrande for La Vie -magazine, October 2011


Taipei exists because of the river. The first generation Taipei lived in straight connection with the river nature and it developed its local knowledge, how to harvest the rich resources of river systems, how to survive with the floods and even how to make artificial man-made floods as the basics of rice farming. The second generation Taipei is the industrial manifesto of a city as a machine and independent from the nature. In case of Taipei the river nature was shut off from the urban narrative more radically than perhaps anywhere else in the word: the industrial city built its own city wall, a 12 meters high reinforced concrete wall to block the river entirely from the city. This wall has proven to be very effective to cut nature out of urban life. Now the citizens are children of the machine, not nature.

Taipei city wall: 12 meters of reinforced concrete separating the city from the river nature.

The modern machine turned the river into an industrial sewage. The smaller rivers and channels all across the city were covered with concrete and asphalt decks and were as well turned into sewages. “Not even the dogs eat the fish of the river today.” Says Missis Chen, the leader of the Treasure Hill original community. She has lived all her life by the Xindian River, washed her children in the river, drank the clean river water and ate the fishes, crabs, snails etc. from it. The urban farms of the Treasure Hill community were on the flood banks next to the river. The river was flooding, which was considered normal, the architecture had been adjusted to this.

Missis Chen of Treasure Hill has lived all her life with the Xindian River and has wittnessed its pollution from a clean and drinkable stream into an industrial sewage.

Missis Chen is not alone with her memory of the clean river. This local knowledge is still remembered by a large section of the elder generations throughout the Taipei citizens in all classes. The best testimony for the changes of the Taipei rivers comes from the Jiantai fishermen, who have physically witnessed the disappearing of one species after another from the river and in the end leaving also the remaining species polluted and not eatable any longer. For them the starting point of the pollution and the city’s change of attitude towards its natural environment is clear: the dictator’s wall.

The elderly Jiantai fishermen still remember how the river used to be a treasure chest of seafood and how the annual floods were a normal part of life.

“One day Chiang Kai-Shek’s home got flooded and the dictator got mad to the nature. He ordered the city to build a wall to the river. After the wall got there, the river got polluted.” The fishermen explain to us that before the wall the flooding was not a serious problem because the water had plenty of space to spread out. The water rose up to a knee height and this was normal.

The strength of the ecological restoration of the urbanized Taipei basin lies in these older generation experts of local knowledge. For them the built human environment in straight connection with the river nature is not a fiction, it is a reality that they have been living.

TAIPEI RIVER URBANISM

Taipei needs therapy. The collective subconscious of the city is very organic. This gets manifested through the networks of illegal urban farms, community gardens and illegal architecture all over the city. This is also in the nomadic character of the citizens getting together in the night markets, tai-chi trainings, under-bridge karaoke and even in the parades of the local “land gods”. The official city is not organic at all though. It is a manifest of hard line industrialism and with a totalitarian attitude towards the nature, including human nature. The ecological restoration of Taipei City is a process of letting the collective subconscious surface in the city, letting the local knowledge to become the new official. River is in the focus of all this. The heath of the river is the reflection of the health of the city. The wall must go. The city and the river must re-unite.

Taipei must find a new way of co-existing with the river nature - a some sort of mangrove urbanism which would allow the free flooding of the river and return the city closer to the natural pulses of the surrounding environment.

When the wall goes…

* Flood gets into the city.
* City gets into the river.
* Covered rivers, channels and streams will be opened up.
* Urban farming along the flood banks gets extended.
* Bio-mass production for bio-energy gets introduced in the flood banks and on floating farms.
* Waste waters get 100% purified before getting back to nature.
* Sludge will be treated by PACS technology and used for agriculture and bio-energy.
* Off the grid areas will be introduced with localized water purification installations.

Flood waters get collected into community scale underground containers.
Underground storm water is used for acclimatising buildings and for irrigation.
Sediment pollution in the rivers will be treated by PACS technology.
Architecture has to adapt for occasional flooding conditions.

Storm waters could be harvested into underground reservoirs benefiting to the city's cooling, irrigation and storm water readiness. Casagrande Laboratory, 2011.

Free flooding suggests the city some new infrastructure. Taipei could render the Tokyo experience of capturing the storm waters into centralized underground container installation but in a de-centralized way by building the underground water reservoirs in community scale. These reservoirs can then be used for cooling the above buildings and for irrigation. (see Aalto SGT Taipei River Urbanism, 2011)

River urbanism needs participatory planning from all the share-holders of the urban river: Taipei City, Taipei New City, Taiwan Central Government, local communities, NGOs, universities, developers, illegal urban farmers, environmental technology providers, international experts and possibly even United Nations. UN-HABITAT would appreciate an urban river restoration project in this scale that could act later on as an example for cities around the world with similar challenges.

“Pollution comes from up-stream.” Says Missis Chen of Treasure Hill. With this she probably means that up on the mountains are still a good bunch of illegal factories and communities that are releasing their waste untreated straight into the rivers. The sources of pollution should be controlled from the whole drainage area of the Taipei Basin. Modern environmental technology can provide waste treatment solutions even for factories of the grid. The new biological treatment systems, such as the PACS technology can treat the waste on the spot and are easily scalable to factory and community scales.

URBAN ECOPUNCTURE

Building up the concrete wall was easy, but demolishing it seems to be a big challenge. The city inside the wall has been built in not much consideration for the natural environment. Actually nature is seen as something hostile for this fragile man-made machinery. With River Urbanism our challenge is to tune this machine into an organic machine. We already have the great hydrological machine of the pulsating river nature inside us. Somehow the city needs to find a way how to pulsate together with it.

I propose two possible ways how to start the development towards the Taipei River City. The first one introduces a methodology how to punctually clean the city from inside and how to open up the city towards the rivers from inside. We call this Urban Ecopuncture. The other example is the possible case of Guandu as an example of a river city.

Opened up Leo-Gong channel acting as an ecological corridor stretching from the Xindian River to the Keelong River. Sustainable urban acupuncture for mechanical Taipei. Sketch Marco Casagrande.

Opening up the covered rivers, streams and channels will give a possibility for Urban Ecopuncture, cleaning the city from inside. The opened up water ways could act a biological filters purifying the water originated from the polluted rivers. The communities around these Urban Ecopuncture areas would receive, treat and recycle the waste from the surrounding city acting as eco-valleys within the urban fabric. The eco-valleys would contain the needed environmental technology to take care of its share of the surrounding city. The eco-valley areas would also have the first underground storm-water reservoirs and act as flood relief for the surrounding city as a sponge.

Leo-Kong Channel / Urban Ecopuncture. Sketch Marco Casagrande.

The design methodology of Urban Ecopuncture is developed in co-operation with Finnish EPEC taking the eco-city principles of Professor Eero Paloheimo into the hearts of existing cities with ecological challenges.

Leo-Gong channel was constructed in 1760 and it made possible the effective farming of the fertile Taipei Basin. Now the channel runs under the city as a sewage.

The Leo-Gong channel could be the first one of the Taipei eco-valleys. Through its length we would biologically purify the Xindian River originated water and use the clean water as the centre of the new ecological environment. We could have a beach inside the city. New housing would exist together with the old communities and facilitate the needed environmental technology solutions for the waste treatment and energy production for the surrounding city.

The opened up Leo-gong channel would act as an urban sponge taking care of the surrounding city's storm waters.

Under the Leo-Gong Eco-Valley would be the underground storm water reservoirs acting as the urban sponge. Biomass production and urban farming would exist around the channel benefitting to the city’s micro climate. The development of the Leo-Gong Eco-Valley should be done in a participatory planning with local knowledge.

River City Guandu powered by a man-made river that would purigy the polluted waters from the Keelong River as a biological filter. SGT / Aalto University.

Another possibility for the first approach toward the river urbanism would be in the possible case of developing the Guandu flood plain area, in which case we would talk more of a newly developed River City rather that urban restoration through the eco-valleys. In our previous research through design –process we examined the possibilities of inhabiting a 150.000 residents eco-city in Guandu. The basic character of this solution was to move the dividing highway into a tunnel in order to unite the now divided ecological area and to build a man-made river taking most of its current from the Keelong River. This 7.2 kilometres new river would act as the biological filter purifying the water for the infrastructure use of the new Guandu River City.

High water scenario at the Guandu River City. Part of the housing is floating, partly standing on stilts and partly constructed on artificial islands allowing the free flooding of the surrounding rivers. SGT / Aalto University.

The whole urban design is based on free flooding. The digging of the highway tunnel and the new river would provide enough soil for sculpturing island-platforms for the new architecture that would survive also in the high water conditions. Some architecture would be floating and some stand on stilts. The fertile flood plain would be used for bio-mass production as a resource for bio-energy. This bio-energy agriculture could then spread larger into the Danshui and Keelong Rivers flood plains. Besides bio-mass production the Gaundu River City would encourage urban farming and community gardening in all scales and also being integrated into the buildings. All in all Guandu would be an eco-city living on the principles of free flooding, producing energy and food and treating its own waste. The green area would still keep its positive impact to the Taipei micro climate.

REAL REALITY

Will this be really happening? Will the river be really back to the city? Really back, a real river – not just amusement or decoration?

No. The river will go nowhere. The city must go back to river. The river is already there; it has always been there and will always be there. The city is the question. The city cannot become an obstacle on the way of the life providing system that is referred to as nature. Nature is the only reality. If the citizen’s wanted to be real, they need to be in connection with nature. Same goes for the whole city: the Real Taipei is a river city.

Casagrande Laboratory for Urban Ecopuncture: Marco Casagrande, Nikita Wu, Yu-Chen Chiu, Frank Chen, Wei-Chen Weng, Vivi Fang.

Ruin Academy research is kindly supported by JUT Foundation for Art & Architecture.

Aalto University SGT Sustainable Global Technologies multidisciplinary urban design researchers:
Lasse Granroth (TAIK, applied arts and future studies)
Hanna-Sisko Hovila (Aalto, architecture)
Francesco Mandrilli (Italy, water engineering)
Teemu Nurmi (Aalto, water engineering)
Iina Valkeisenmäki (Aalto, architecture)
Anreas Svarvar (Aalto, Civil and Environmental Engineering)
Boris Fargeot (France, Civil Engineering )
Emmi Jääskeläinen (Aalto, architecture)
Ha Hoang (Aalto, Energy Engineering and Environmental Protection)
Lauri Ahopelto (Aalto, Civil and Environmental Engineering)


LINKS:
Aalto University SGT Sustainable Global Technologies
Ruin Academy
C-LAB
EPEC
PACS
Suomen Ympäristöteollisuus

VAELLUSKALAT TAKAISIN

TAIDEOPISKELIJAT MUSTIONJOEN MONIMUOTOISUUDEN PUOLESTAPUHUJINA

Billnäsin vesivoimalaitoksen padolta kuuluu itkua. Joesta törröttävillä kivillä itkee valkoiseen yöpaitaan pukeutunut nuori nainen. Itku yltyy välillä suoranaiseksi ulvomiseksi. Lokit katselevat vierestä kun parkuva nainen kahlaa rantakivikossa. Hän haluaa itkullaan murtaa Billnäsin padon.

Emmä Fält Billnäsin padon tuntumassa.

Itkijä on Emmä Fält, yksi Aalto Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun ympäristötaiteen opiskelijoista, jotka ovat pesiytyneet Mustionjoen tuntumaan tekemään ympäristötaideteoksia. Kansainvälinen opiskelijaryhmä tulee Unkarista, Slovakiasta, Kiinasta ja kotimaasta. Heitä kaikkia yhdistää huoli Mustionjoen monimuotoisuuden säilymisestä ja he pyrkivät töillään kantamaan kortensa kekoon tukeakseen Fortumia päätöksen teossa luonnonmukaisten kalateiden rakentamisesta joen neljän vesivoimalaitoksen yhteyteen. Ilman näitä kalateitä eivät vaelluskalat lohi, meritaimen, vaellussiika ja ankerias pääse nousemaan jokeen ja tämä aiheuttaa joen ekosysteemissä kielteisen ketjureaktion – mm. lohikaloja lisääntyäkseen tarvitsevat simpukat katoaisivat joesta. Nyt ne ovat odottaneet lohien paluuta jo yli 50 vuotta.

Vanhaa Billnäsin teollisuusmiljöötä ja itkijänainen yöpaidassaan.

”Hieno esitys”, kommentoi itkijänaista rantakivikossa katseleva Martti Leskelä. Hän on yksi opiskelijaryhmän billnäsiläisistä tukijoista ja seurannut kameroineen joen tilaa jo vuosia. Rantapenkereeltä löytyvät myös Pro Billnäs yhdistyksen Timo Oksanen ja Billnäsin vanhat teollisuuskiinteistöt omistava Olli Muurainen Mimi mäyräkoiransa kanssa. Joki yhdistää näitäkin joskus hieman eripuraisia tahoja.

Joen kanssa silmästä silmään.

Mimi katselee rantakaislikon tuntumassa kelluvia silmiä. Niitä löytyy toinen parvi Billnäsin sillan alta. Taiteilija Kristina Sedlerova haluaa ihmisten katsovan jokea silmästä silmään. Silmät näyttävät lohilta, jotka odottelevat padon takana pääsyään yläjuoksulle.

Joki lukkojen takana.

”Haluatko kiinnittää lukon siltaan?” Kysyy keltaiseen sadetakkiin sonnustautunut Katariina Kapi pyöräilijältä, joka haluaa ylittää Folkhögskolanin viereisen kävelysillan. ”En”, tämä vastaa. ”No, sitten sun täytyy vähän odottaa; silta ei ole vielä auki”. Pian Katariina kuitenkin avaa Toivon sillan. Seremoniaan kuuluu siltaa sulkevien kultakäätyjen poistaminen ja munalukkojen kiinnittäminen sillan kaiteeseen. Kaiteessa roikkuu jo valmiiksi parikymmentä Rakennusapteekista lainattua vanhaa lukkoa. Lukkoja kiinnittävät ihmiset pistävät avaimet taskuunsa odottamaan sitä hetkeä, kun lohi jälleen pääseen nousemaan jokeen ja joki vapautuu lukoistaan. Silloin kävelysillan symboliset lukot saa käydä noutamassa pois. Katariina kehoittaa jokilaakson ihmisiä kiinnittämään lukkoja siltaan hiljaisena protestina jokiluonnon elpymisen puolesta. Yhdessä lukossa lukee Åminneforsin kalastusseura. He varmasti haluavat lohen takaisin.

Slovakialainen Diana Garafova katselee mietteissään Billnäsin voimalaitospatoaja ja kysyy sitten Pekingistä Billnäsiin tulleelta Wensi Zhailta: ”Miksei kalateitä ole jo rakennettu? En näe siihen mitään syytä. Minä luulin Suomen olevan ekologisessa valveutuneisuudessaan maailman johtava maa.” Diana viittoilee kädellään Billnäsin Myllyn viereistä hiekkatietä, johon kalatie on suunniteltu yhtenä vaihtoehtona.

Kiinalaisopiskelija Wensi Zhai kaivamassa kalatietä Billnäsiin.

”Siihen tarvitaan rahaa ja yhteistä tahtoa”, vastaa keskustelua vierestä seuraava Martti Leskelä. Wensi ei kuitenkaan jaksa odottaa virallisen päätösen syntymistä, vaan hakee Myllystä vanhan lapion ja alkaa kaivaa. Hän kaivaa suunnitellun kalatien kohdalle kovaan maahan suuria kalan kuvia. Muutaman päivän kaivamisen jälkeen ovat kädet rakoilla ja trangiassa keitetty tee tuo laihaa lohtua sateisessa ja kylmässä ilmassa. Siro kiinalaistyttö Wensi ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa päättäväisesti kaivamista. Onko tämä positiivista terrorismia? Toisaalta, täytyykö jonkun tulla Pekingistä asti ottamaan lapio käteen, että kalatieasia edistyisi? Eikö lapio kuuluisi pikemminkin länsi-uusimaalaisten yhteiseen käteen?

Åminneforsin kalastusseuran majoja Diana Garafovan miniatyyrimallissa.

Slovakialainen Diana viettää suurimman osan viikosta yksinäisillä retkillään joen tuntumassa. Sitten hän sulkeutuu Myllyn vintille ja tekee vahasta pikkuruisen ukon tai majan.

Lohen kalastajia vapaana virtaavan joen rannalla.

Pikku-ukkojen esikuvina ovat joen ympäriltä tavatut ihmiset ja mökeistä löytyy mm. Åminneforsin padon alapuoliset kalastajamajat. Diana värittää pienet miehet ja pistää sitten niille onkivavat käteen. Viikon kuluessa Myllyn vintille kertyy sekalainen seurakunta kalastajaukkoja.

Diana Garafovan soutumies.

Lopulta Diana vie pienet miehensä ja mökkinsä takaisin luontoon, jossa hän valokuvaa ne pienten lätäköiden ja sammalmättäiden siimeksessä. Lopputuloksena on unenomainen, mutta positiivinen kuva vireästä jokilaaksosta, jossa kala käy pyydykseen. Unessa on paljon tuttua, mutta myös paljon, joka on jo unohtunut. Kireät siimat lohijoessa ovat korkeintaan ruusuista unelmaa voimalaitospatojen johdosta. Pian tosin kukaan ei ehkä osaa edes unelmoida.

Peter Berken kalastussiimasta tehty riippusilta rantakoivikossa.

Jonnekin unien maailmaan sijoittuu myös unkarilaisen Peter Berken kalansiimasta tehty silta kahden rantakoivun välissä. Kolmen metrin korkeudessa keikkuvan sillan läpikuultaviin lankkuihin on piirretty pieniä mustia kalojen silhuetteja. Tuntuu siltä kuin ihminen ja kala olisivat vaihtaneet paikkaa: täältä alhaalta minä katselen voimattomana, kun nuo kalat ylittävät joen vaivattomasti kummallisia rakenteitaan pitkin.

Isoin kala löytyy kuitenkin Karjaan Kirkkojärven kupeesta Dönsbyn pelloilta, jonne Jessica Mayer on talikolla kaivanut ehkä 40 metriä pitkän vonkaleen tuijottamaan jokea. ”Minä olen täällä vielä”, on teoksen nimi. Työ on tehty paikallisten maanviljelijöiden tuella ja kylvetty täyteen auringonkukan siemeniä. Kohta pelloilla siis kukkii kirkkaankeltainen lohi.

Lohi kynnettynä Dönsbyn peltoon.

”Tosi upea kala ja sisukas tyttö tekemään töitä.” Toteaa herra Dönsbyn kyläyhteisöstä. ”Jos lohi tulisi takaisin jokeen, niin se olisi jotain.”

Kurssilaiset haluavat kiittää tuesta Pro Billnäs yhdistystä, Billnäsin Ruukkia, joka antoi kurssin työtilaksi Myllyn, Dönsby Bed & Breakfastia, jolta saatiin tukikohdaksi pieni punainen saunamökki ja Martti Leskelää kyydityksistä, valokuvista ja huolenpidosta.

Marco Casagrande / Aalto-Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun Ympäristötaiteen laitos.

TURKU BEING A TARGET OF POSITIVE TERRORISM

ART STUDENTS FROM CHINA AND GERMANY PARTICIPATING IN THE COLLECTIVE EFFORT OF SAVING THE CATHEDRAL SQUARE

Anni Teppo / Turun Sanomat 1.10.2011


On should not call the emergency number immediately, when seeing a lady drilling holes into the Uudenmaankatu-street or a man lighting up lumberjacks candles around the Turku Cathedral. The acts as part of environmental art works by two students from the Aalto University (Deparment of Environmental Art), and the students are operating with a legal permission – at least almost.

Chinese Shuchin Shen and German Ronny Korn want to wake up the citizens to realize the value of their home city’s and especially of its heart, the old Cathedral Square and its surroundings.

“We are treating Turku with urban acupuncture. Our art works are acupuncture needles and will hopefully generate positive reactions.” Shen and Kord are explaining.

Aalto University Environmental Art students Shuchin Shen, middle and Ronny Korn, explaining their methods of performing urban acupuncture to Turku.

Their individual means of acupuncture are very different. During the night Shen has been drilling holes into the Uudenmaankatu-street and into the holes she has been planting dandelions, which will root deep into the “old Turku”, she hopes.

Korn was burning during Friday 15 lumberjacks candles (jätkänkynttilä, a traditional Finnish self-standing one log fire) around the Cathedral and the Cathedral Square.

”I wonder, if I could in a way burn Turku again and return the city to its form before the traffic disturbances”, Korn is smiling.

ARCHITECT FROM TURKU AS THE INSPIRER

But how have the young students from China and Germany ended up saving Turku? Behind the action is operating Aalto University educator Marco Casagrande, an architect from Turku who has been concerned a longer time of the Cathedral Square situation and how the traffic problem of the Uudenmaankatu-street could be solved.

In architect Marco Casagrande's opinion the surroundings of the Turku Cathedral and the Cathedral Square should be respect in a way that would lead into a car-free environment.

“The realization of the Vähätori Square (opposite side of the Aura River form the Cathedral Square) to its present form was a wonderful success. The Cathedral Square is a harder challenge though.”

Shuchin Shen: Urban Acupuncture - dandelion holes drilled through the Uudenmaakatu Street hoping to roof deep into the old Turku.

But how can the Turku city allow drilling holes to its streets?

“Well it can’t and actually the police did stop Missis Shen during the night and wondered what she was doing. Shen has been practising positive terrorism, so to say, and actually been operating without a legal permission, but on the other hand the drilling of the holes is giving a suggestion for a possible solution what could be done on this site in a bigger scale. Lowering the road into a tunnel going under the Aura River would free the heart of Turku from cars for good. And Turku is worth it. “ Casagrande says.

The sudents are realizing their action in co-operation with the Turku Touring and the Park Department, among others. Casagrande says that he is surprised by the positive support that they have been receiving from many sources form inside the city.

Anne-Marget Niemi, the chief of Turku tourism was thrilled about the project immediately.

“We have been talking with Marco a longer time about the situation of the Cathedral Square and everything exiting like this is welcome.”

One of Ronny Korn's lumberjacks candles on the Turku Cathedral Square.

The jätkänkynttilä-fires will burn off probably by Saturday, but the effects of Shuchin Shen’s dandelion acupuncture might start working with a longer perspective.

The Aalto University Environmental Art workshop is kindly supported by Turku, European Cultural Capital 2011.

SET OF PHOTOS @ FACEBOOK

SET OF PHOTOS @ FLICKR