ULTRA-RUIN

ARKKITEHTI 6/2015

VALOKUVAT ADDA ZEI

TEKSTI MARCO CASAGRANDE

Arkkitehtuuri puhuu ja arkkitehdit kuuntelevat. Itse asiassa luonto puhuu, ja arkkitehtuuri hakee siitä muotonsa. Arkkitehti on suunnittelija-shamaani, välittäjä tähän todellisuuteen. Suunnittelu ei voi korvata todellisuutta, luontoa. Inhimillinen kontrolli täytyy avata, jotta luonto voi astua sisään. Arkkitehtuuri pitää raunioittaa. Raunioituminen tapahtuu, kun ihmisen luoma muuttuu osaksi luontoa.

Arkkitehtuuri on paikkaan sidottu instrumentti, jossa tilan ääni saa kaikupohjan ja jonka kautta se saa muodon. Arkkitehtuurin oma ääni on hento, ja tullakseen kuulluksi se tarvitsee vahvaa läsnäoloa, herkkyyttä ja uhrauksia. Arkkitehti on yksi niistä herkistä olennoista, jotka kuulevat tämän äänen ja osaavat vaalia sen sointia. Arkkitehtuuri joko on tai se ei ole. Sitä ei voi spekuloida. Arkkitehtuuri on todellinen todellisuus. 

”Mitä Piikkisialle oikein tapahtui?” 

”Yhtenä päivänä hän palasi vyöhykkeeltä ja tuli valtavan rikkaaksi, valtavan rikkaaksi. Seuraavalla viikolla hän hirtti itsensä.” 
– Stalker, Andrei Tarkovski

Ihmiset elävät tilassa, ja tämä yhteys voi olla taidetta, jotain sellaista, mitä ei voi suunnitella. Arkkitehtuuri on sattuma, eikä se ole ihmisen hallittavissa. Ymmärtääkseen sattuman ja päästääkseen elämän virtaamaan sen läpi ihmisen täytyy olla läsnä. Läsnäolo on kaiken taiteen ydin. Tämä särö ihmisen hallinnassa on akupunktiopiste, jonka kautta arkkitehtuurin organismi voi kasvaa. Biourbanismi on säröjen kaupunki. Arkkitehtuuri on ihmisen ja luonnon välinen välittäjä, joka yhdistää ihmisluonnon muuhun luontoon, todellisuuteen. Arkkitehtuuri on todellisuuden taidetta.

Ultra-Ruin on puusta tehty arkkitehtuuriorganismi, joka kasvaa hylätyn punatiilisen maalaistalon raunioista paikassa, jossa pengerretyt viljelysmaat kohtaavat viidakon. Heiveröinen arkkitehtuuri noudattaa avoimen muodon periaatteita, ja se on improvisoitu paikan päällä, reagoimalla vaistonvaraisesti viidakkoon, raunioihin ja paikallistietoon.

Kokonaisuuteen kuuluu useita monikäyttöisiä tiloja ja tasoja, joita voidaan käyttää elämisen erilaisiin toimintoihin tai meditaatioon. Ulko- ja sisätilojen jatkumo on joustava – ulkonakin on sisätilaa ja viidakko on sisällä talossa. Ultra-Ruin on arkkitehtoninen instrumentti, jota luonto – myös ihmisluonto – soittaa. Rakennus on pääasiallisesti yhden perheen yksityiskäytössä, mutta toisinaan siellä järjestetään laajempia kokoontumisia.

a - lower deck, b - courtyard, c - loft, d - hall, e - kitchen, f - sauna, g - pool, h - tower

Ultra-Ruin perustuu pikemminkin orgaaniseen sattumaan kuin teolliseen hallintaan. Arkkitehtoninen kontrolli on avattu, jotta luonto voi astua sisään ja inhimillisiä erehdyksiä voi tapahtua. Arkkitehtuuri ei ole itsenäinen kieli, eikä se myöskään puhu yksin. Arkkitehtuuri tarvitsee luontoa tullakseen osaksi luontoa. Ultra-Ruin edustaa raunioitumisen jälkeistä tilaa, jossa ihminen on palannut rauniotaloon ja jakaa tilan viidakon kanssa. 

Ultra-Ruin on kehittynyt vuodesta 2009 alkaen arkkitehdin ja asiakkaan läheisessä yhteistyössä, ja tämä yhteistyö jatkuu edelleen. Ensimmäinen arkkitehtoninen reaktio suunnittelutyöhön oli rakentaa pöytä, jonka ympärillä voitiin keskustella. Seuraavaksi rakennettiin suoja pöydän päälle. Tämän ympärille Ultra-Ruin on kehittynyt. Keskustelut jatkuvat, ja niin jatkuu myös Ultra-Ruinin kehitys avoimena muotona. ark

asuintalo

Marco Casagrande

Yangmingshanin kansallispuisto, Taipei, Taiwan

210 m2 + 520 m2 (terassit)

2013