Wednesday, January 5, 2011

"Vanhakaupunki" Turunkin vetonaulaksi

Anne-Marget Niemi

Kaikkein viehättävimmissä Euroopan kaupungeissa on ns. vanhakaupunki, kaupunginosa kapeine kujineen, pikku kahviloineen ja erikoisliikkeineen. Tosin Tukholman ”Gamla Stanin” liikkeet ovat viime vuosina tasoltaan laskeneet roimasti. Siellä on kuitenkin vielä Mode Rosa, hattukauppa, jonka modisti Rosa Langer perusti 1940 ja piti sitä itse 68 vuotta. Monet meistä asiakkaista muistavat Rosan kirjoittamat laput ikkunaan, kuten muistutuksia siitä, että ”hatut ovat taas muodissa” ja kuvia kuningasperheestä Mode Rosasta ostettuine hattuineen. Muutama vuosi sitten Rosa oli jättänyt lapun ovelle, jossa hän pahoitteli sitä, että hänen myyjänsä oli kuollut 80-vuotiaana ja kun hän nyt hoitaa yksin putiikkia, hän joutuu välillä käymään asioilla ja sulkemaan kaupan siksi aikaa. Vuonna 2008 Rosa luovutti putiikkinsa jälkipolvilleen ja tänään Mode Rosa on tyylikäs liike, jolla on omat nettisivut, mutta jotain ainutlaatuista lähti Rosan mukana.

Turun Sanomissa (30.12.10) Marco Casagrande ehdotti Suurtorin yhdistämistä ja Tuomiokirkon ympäristön rauhoittamista yksityiseltä liikenteeltä. Varsin mielenkiintoisessa visiossa liikuttaisiin raitiovaunulla satamasta yliopistolle Kauppatorin ja Suurtorin kautta. Tällä idealla saisimme Turkuun ”vanhankaupungin”. Tukholman 1200-luvulta peräisin oleva vanha kaupunki rakennettiin linnoituksen ympärille ja on se ydin, jonka ympärille kaupunki levisi. Turunkin keskiaikaisella torilla olisi mukava istua kahvikupposen kanssa ja ihailla kirkkoa, kuten monien eurooppalaisten vanhojen kirkkojen edessä olevilla aukioilla tehdään.

Sporalla Turun Vanhalle Suurtorille. Casagrande Laboratorio 2010

Tunnelmalliseksi vanhat kaupunginosat tekevät puutalot ja kapeat kujat, pienet ravintolat ja kahvilat, jotka usein ovat perheyrityksiä. Saisimme tuollaisen kaupunginosan Tuomiokirkon ympärille, mikäli Casagranden ehdotus toteutuisi ja liikenteelliset ongelmat pystyttäisiin ratkaisemaan. Tuomiokirkon kummallekin puolelle pitäisi silloin saada vetovoimaisia kohteita. Nyt siellä on Sibelius-museo ja sen lähellä hurmaava Mansikkapaikka-kahvila ja toisella puolen kirkkoaukiota Suurtorin tuntumassa Brinkkalan sisäpihan designliikkeet ja Kirjakahvila ja Taidelainaamo. Kaikki siellä nyt olevat kohteet ovat todellisia helmiä, joita tulee arvokkaasti täydentämään kohta valmistuva Pinella.

*Kirjoittaja on Turku Touringin matkailujohtaja
* Artikkeli on julkaistu Turun Sanomissa 5.1.2011

Birth of a Photon



We artists and scientists are very close to each other by sharing the same total level of passion and individual creativity. The public artwork Birth of a Photon celebrates this connection through an artistic rendering of the scientific mind, the universe where the mysteries of nature are revealed.



The Birth of a Photon is connected to Albert Einstein’s initial discovery of the lichtquant, or photon - the basic unit of light and all other forms of electromagnetic radiation. This is the starting point of the scientific tradition that also the National Research Centre is continuing today.



I am inspired by following a scientific forum “The creation of EM waves” resulting to the following graphic showing the photon formation of relative speed at the free space:


In this reality the photon is just a wave pocket.



The public artwork Birth of a Photon is a three dimensional artistic rendering describing the birth of the lichtquant, homage Albert Einstein. The sculpture is 14, 5 meters long and 2,2 meters high and wide and made out of shiny chrome steel.



The Birth of a Photon is resting on a laminated glass podium that stands on a black-board platform. In this black-board we invite the scientist of the NSRRC to write down their favourite scientific formulae or hypothesis with chalk in a collective action. These hand-writings will then be preserved by multiple layers of shiny lacquer and will become a permanent element of the public art work.



WIRE FRAMES







C-LAB for Photon:

Marco Casagrande
Nikita Wu
Arijit Sen
Shreya Nagrath
Frank Chen
Yu-Chen Chiu