TAIDEOPISKELIJAT MUSTIONJOEN MONIMUOTOISUUDEN PUOLESTAPUHUJINA
Billnäsin vesivoimalaitoksen padolta kuuluu itkua. Joesta törröttävillä kivillä itkee valkoiseen yöpaitaan pukeutunut nuori nainen. Itku yltyy välillä suoranaiseksi ulvomiseksi. Lokit katselevat vierestä kun parkuva nainen kahlaa rantakivikossa. Hän haluaa itkullaan murtaa Billnäsin padon.
Emmä Fält Billnäsin padon tuntumassa.
Itkijä on Emmä Fält, yksi Aalto Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun ympäristötaiteen opiskelijoista, jotka ovat pesiytyneet Mustionjoen tuntumaan tekemään ympäristötaideteoksia. Kansainvälinen opiskelijaryhmä tulee Unkarista, Slovakiasta, Kiinasta ja kotimaasta. Heitä kaikkia yhdistää huoli Mustionjoen monimuotoisuuden säilymisestä ja he pyrkivät töillään kantamaan kortensa kekoon tukeakseen Fortumia päätöksen teossa luonnonmukaisten kalateiden rakentamisesta joen neljän vesivoimalaitoksen yhteyteen. Ilman näitä kalateitä eivät vaelluskalat lohi, meritaimen, vaellussiika ja ankerias pääse nousemaan jokeen ja tämä aiheuttaa joen ekosysteemissä kielteisen ketjureaktion – mm. lohikaloja lisääntyäkseen tarvitsevat simpukat katoaisivat joesta. Nyt ne ovat odottaneet lohien paluuta jo yli 50 vuotta.
Vanhaa Billnäsin teollisuusmiljöötä ja itkijänainen yöpaidassaan.
”Hieno esitys”, kommentoi itkijänaista rantakivikossa katseleva Martti Leskelä. Hän on yksi opiskelijaryhmän billnäsiläisistä tukijoista ja seurannut kameroineen joen tilaa jo vuosia. Rantapenkereeltä löytyvät myös Pro Billnäs yhdistyksen Timo Oksanen ja Billnäsin vanhat teollisuuskiinteistöt omistava Olli Muurainen Mimi mäyräkoiransa kanssa. Joki yhdistää näitäkin joskus hieman eripuraisia tahoja.
Joen kanssa silmästä silmään.
Mimi katselee rantakaislikon tuntumassa kelluvia silmiä. Niitä löytyy toinen parvi Billnäsin sillan alta. Taiteilija Kristina Sedlerova haluaa ihmisten katsovan jokea silmästä silmään. Silmät näyttävät lohilta, jotka odottelevat padon takana pääsyään yläjuoksulle.
Joki lukkojen takana.
”Haluatko kiinnittää lukon siltaan?” Kysyy keltaiseen sadetakkiin sonnustautunut Katariina Kapi pyöräilijältä, joka haluaa ylittää Folkhögskolanin viereisen kävelysillan. ”En”, tämä vastaa. ”No, sitten sun täytyy vähän odottaa; silta ei ole vielä auki”. Pian Katariina kuitenkin avaa Toivon sillan. Seremoniaan kuuluu siltaa sulkevien kultakäätyjen poistaminen ja munalukkojen kiinnittäminen sillan kaiteeseen. Kaiteessa roikkuu jo valmiiksi parikymmentä Rakennusapteekista lainattua vanhaa lukkoa. Lukkoja kiinnittävät ihmiset pistävät avaimet taskuunsa odottamaan sitä hetkeä, kun lohi jälleen pääseen nousemaan jokeen ja joki vapautuu lukoistaan. Silloin kävelysillan symboliset lukot saa käydä noutamassa pois. Katariina kehoittaa jokilaakson ihmisiä kiinnittämään lukkoja siltaan hiljaisena protestina jokiluonnon elpymisen puolesta. Yhdessä lukossa lukee Åminneforsin kalastusseura. He varmasti haluavat lohen takaisin.
Slovakialainen Diana Garafova katselee mietteissään Billnäsin voimalaitospatoaja ja kysyy sitten Pekingistä Billnäsiin tulleelta Wensi Zhailta: ”Miksei kalateitä ole jo rakennettu? En näe siihen mitään syytä. Minä luulin Suomen olevan ekologisessa valveutuneisuudessaan maailman johtava maa.” Diana viittoilee kädellään Billnäsin Myllyn viereistä hiekkatietä, johon kalatie on suunniteltu yhtenä vaihtoehtona.
Kiinalaisopiskelija Wensi Zhai kaivamassa kalatietä Billnäsiin.
”Siihen tarvitaan rahaa ja yhteistä tahtoa”, vastaa keskustelua vierestä seuraava Martti Leskelä. Wensi ei kuitenkaan jaksa odottaa virallisen päätösen syntymistä, vaan hakee Myllystä vanhan lapion ja alkaa kaivaa. Hän kaivaa suunnitellun kalatien kohdalle kovaan maahan suuria kalan kuvia. Muutaman päivän kaivamisen jälkeen ovat kädet rakoilla ja trangiassa keitetty tee tuo laihaa lohtua sateisessa ja kylmässä ilmassa. Siro kiinalaistyttö Wensi ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa päättäväisesti kaivamista. Onko tämä positiivista terrorismia? Toisaalta, täytyykö jonkun tulla Pekingistä asti ottamaan lapio käteen, että kalatieasia edistyisi? Eikö lapio kuuluisi pikemminkin länsi-uusimaalaisten yhteiseen käteen?
Åminneforsin kalastusseuran majoja Diana Garafovan miniatyyrimallissa.
Slovakialainen Diana viettää suurimman osan viikosta yksinäisillä retkillään joen tuntumassa. Sitten hän sulkeutuu Myllyn vintille ja tekee vahasta pikkuruisen ukon tai majan.
Lohen kalastajia vapaana virtaavan joen rannalla.
Pikku-ukkojen esikuvina ovat joen ympäriltä tavatut ihmiset ja mökeistä löytyy mm. Åminneforsin padon alapuoliset kalastajamajat. Diana värittää pienet miehet ja pistää sitten niille onkivavat käteen. Viikon kuluessa Myllyn vintille kertyy sekalainen seurakunta kalastajaukkoja.
Diana Garafovan soutumies.
Lopulta Diana vie pienet miehensä ja mökkinsä takaisin luontoon, jossa hän valokuvaa ne pienten lätäköiden ja sammalmättäiden siimeksessä. Lopputuloksena on unenomainen, mutta positiivinen kuva vireästä jokilaaksosta, jossa kala käy pyydykseen. Unessa on paljon tuttua, mutta myös paljon, joka on jo unohtunut. Kireät siimat lohijoessa ovat korkeintaan ruusuista unelmaa voimalaitospatojen johdosta. Pian tosin kukaan ei ehkä osaa edes unelmoida.
Peter Berken kalastussiimasta tehty riippusilta rantakoivikossa.
Jonnekin unien maailmaan sijoittuu myös unkarilaisen Peter Berken kalansiimasta tehty silta kahden rantakoivun välissä. Kolmen metrin korkeudessa keikkuvan sillan läpikuultaviin lankkuihin on piirretty pieniä mustia kalojen silhuetteja. Tuntuu siltä kuin ihminen ja kala olisivat vaihtaneet paikkaa: täältä alhaalta minä katselen voimattomana, kun nuo kalat ylittävät joen vaivattomasti kummallisia rakenteitaan pitkin.
Isoin kala löytyy kuitenkin Karjaan Kirkkojärven kupeesta Dönsbyn pelloilta, jonne Jessica Mayer on talikolla kaivanut ehkä 40 metriä pitkän vonkaleen tuijottamaan jokea. ”Minä olen täällä vielä”, on teoksen nimi. Työ on tehty paikallisten maanviljelijöiden tuella ja kylvetty täyteen auringonkukan siemeniä. Kohta pelloilla siis kukkii kirkkaankeltainen lohi.
Lohi kynnettynä Dönsbyn peltoon.
”Tosi upea kala ja sisukas tyttö tekemään töitä.” Toteaa herra Dönsbyn kyläyhteisöstä. ”Jos lohi tulisi takaisin jokeen, niin se olisi jotain.”
Kurssilaiset haluavat kiittää tuesta Pro Billnäs yhdistystä, Billnäsin Ruukkia, joka antoi kurssin työtilaksi Myllyn, Dönsby Bed & Breakfastia, jolta saatiin tukikohdaksi pieni punainen saunamökki ja Martti Leskelää kyydityksistä, valokuvista ja huolenpidosta.
Marco Casagrande / Aalto-Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun Ympäristötaiteen laitos.
Billnäsin vesivoimalaitoksen padolta kuuluu itkua. Joesta törröttävillä kivillä itkee valkoiseen yöpaitaan pukeutunut nuori nainen. Itku yltyy välillä suoranaiseksi ulvomiseksi. Lokit katselevat vierestä kun parkuva nainen kahlaa rantakivikossa. Hän haluaa itkullaan murtaa Billnäsin padon.
Emmä Fält Billnäsin padon tuntumassa.Itkijä on Emmä Fält, yksi Aalto Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun ympäristötaiteen opiskelijoista, jotka ovat pesiytyneet Mustionjoen tuntumaan tekemään ympäristötaideteoksia. Kansainvälinen opiskelijaryhmä tulee Unkarista, Slovakiasta, Kiinasta ja kotimaasta. Heitä kaikkia yhdistää huoli Mustionjoen monimuotoisuuden säilymisestä ja he pyrkivät töillään kantamaan kortensa kekoon tukeakseen Fortumia päätöksen teossa luonnonmukaisten kalateiden rakentamisesta joen neljän vesivoimalaitoksen yhteyteen. Ilman näitä kalateitä eivät vaelluskalat lohi, meritaimen, vaellussiika ja ankerias pääse nousemaan jokeen ja tämä aiheuttaa joen ekosysteemissä kielteisen ketjureaktion – mm. lohikaloja lisääntyäkseen tarvitsevat simpukat katoaisivat joesta. Nyt ne ovat odottaneet lohien paluuta jo yli 50 vuotta.
Vanhaa Billnäsin teollisuusmiljöötä ja itkijänainen yöpaidassaan.”Hieno esitys”, kommentoi itkijänaista rantakivikossa katseleva Martti Leskelä. Hän on yksi opiskelijaryhmän billnäsiläisistä tukijoista ja seurannut kameroineen joen tilaa jo vuosia. Rantapenkereeltä löytyvät myös Pro Billnäs yhdistyksen Timo Oksanen ja Billnäsin vanhat teollisuuskiinteistöt omistava Olli Muurainen Mimi mäyräkoiransa kanssa. Joki yhdistää näitäkin joskus hieman eripuraisia tahoja.
Joen kanssa silmästä silmään.Mimi katselee rantakaislikon tuntumassa kelluvia silmiä. Niitä löytyy toinen parvi Billnäsin sillan alta. Taiteilija Kristina Sedlerova haluaa ihmisten katsovan jokea silmästä silmään. Silmät näyttävät lohilta, jotka odottelevat padon takana pääsyään yläjuoksulle.
Joki lukkojen takana.”Haluatko kiinnittää lukon siltaan?” Kysyy keltaiseen sadetakkiin sonnustautunut Katariina Kapi pyöräilijältä, joka haluaa ylittää Folkhögskolanin viereisen kävelysillan. ”En”, tämä vastaa. ”No, sitten sun täytyy vähän odottaa; silta ei ole vielä auki”. Pian Katariina kuitenkin avaa Toivon sillan. Seremoniaan kuuluu siltaa sulkevien kultakäätyjen poistaminen ja munalukkojen kiinnittäminen sillan kaiteeseen. Kaiteessa roikkuu jo valmiiksi parikymmentä Rakennusapteekista lainattua vanhaa lukkoa. Lukkoja kiinnittävät ihmiset pistävät avaimet taskuunsa odottamaan sitä hetkeä, kun lohi jälleen pääseen nousemaan jokeen ja joki vapautuu lukoistaan. Silloin kävelysillan symboliset lukot saa käydä noutamassa pois. Katariina kehoittaa jokilaakson ihmisiä kiinnittämään lukkoja siltaan hiljaisena protestina jokiluonnon elpymisen puolesta. Yhdessä lukossa lukee Åminneforsin kalastusseura. He varmasti haluavat lohen takaisin.
Slovakialainen Diana Garafova katselee mietteissään Billnäsin voimalaitospatoaja ja kysyy sitten Pekingistä Billnäsiin tulleelta Wensi Zhailta: ”Miksei kalateitä ole jo rakennettu? En näe siihen mitään syytä. Minä luulin Suomen olevan ekologisessa valveutuneisuudessaan maailman johtava maa.” Diana viittoilee kädellään Billnäsin Myllyn viereistä hiekkatietä, johon kalatie on suunniteltu yhtenä vaihtoehtona.
Kiinalaisopiskelija Wensi Zhai kaivamassa kalatietä Billnäsiin.”Siihen tarvitaan rahaa ja yhteistä tahtoa”, vastaa keskustelua vierestä seuraava Martti Leskelä. Wensi ei kuitenkaan jaksa odottaa virallisen päätösen syntymistä, vaan hakee Myllystä vanhan lapion ja alkaa kaivaa. Hän kaivaa suunnitellun kalatien kohdalle kovaan maahan suuria kalan kuvia. Muutaman päivän kaivamisen jälkeen ovat kädet rakoilla ja trangiassa keitetty tee tuo laihaa lohtua sateisessa ja kylmässä ilmassa. Siro kiinalaistyttö Wensi ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa päättäväisesti kaivamista. Onko tämä positiivista terrorismia? Toisaalta, täytyykö jonkun tulla Pekingistä asti ottamaan lapio käteen, että kalatieasia edistyisi? Eikö lapio kuuluisi pikemminkin länsi-uusimaalaisten yhteiseen käteen?
Åminneforsin kalastusseuran majoja Diana Garafovan miniatyyrimallissa.Slovakialainen Diana viettää suurimman osan viikosta yksinäisillä retkillään joen tuntumassa. Sitten hän sulkeutuu Myllyn vintille ja tekee vahasta pikkuruisen ukon tai majan.
Lohen kalastajia vapaana virtaavan joen rannalla. Pikku-ukkojen esikuvina ovat joen ympäriltä tavatut ihmiset ja mökeistä löytyy mm. Åminneforsin padon alapuoliset kalastajamajat. Diana värittää pienet miehet ja pistää sitten niille onkivavat käteen. Viikon kuluessa Myllyn vintille kertyy sekalainen seurakunta kalastajaukkoja.
Diana Garafovan soutumies.Lopulta Diana vie pienet miehensä ja mökkinsä takaisin luontoon, jossa hän valokuvaa ne pienten lätäköiden ja sammalmättäiden siimeksessä. Lopputuloksena on unenomainen, mutta positiivinen kuva vireästä jokilaaksosta, jossa kala käy pyydykseen. Unessa on paljon tuttua, mutta myös paljon, joka on jo unohtunut. Kireät siimat lohijoessa ovat korkeintaan ruusuista unelmaa voimalaitospatojen johdosta. Pian tosin kukaan ei ehkä osaa edes unelmoida.
Peter Berken kalastussiimasta tehty riippusilta rantakoivikossa.Jonnekin unien maailmaan sijoittuu myös unkarilaisen Peter Berken kalansiimasta tehty silta kahden rantakoivun välissä. Kolmen metrin korkeudessa keikkuvan sillan läpikuultaviin lankkuihin on piirretty pieniä mustia kalojen silhuetteja. Tuntuu siltä kuin ihminen ja kala olisivat vaihtaneet paikkaa: täältä alhaalta minä katselen voimattomana, kun nuo kalat ylittävät joen vaivattomasti kummallisia rakenteitaan pitkin.
Isoin kala löytyy kuitenkin Karjaan Kirkkojärven kupeesta Dönsbyn pelloilta, jonne Jessica Mayer on talikolla kaivanut ehkä 40 metriä pitkän vonkaleen tuijottamaan jokea. ”Minä olen täällä vielä”, on teoksen nimi. Työ on tehty paikallisten maanviljelijöiden tuella ja kylvetty täyteen auringonkukan siemeniä. Kohta pelloilla siis kukkii kirkkaankeltainen lohi.
Lohi kynnettynä Dönsbyn peltoon.”Tosi upea kala ja sisukas tyttö tekemään töitä.” Toteaa herra Dönsbyn kyläyhteisöstä. ”Jos lohi tulisi takaisin jokeen, niin se olisi jotain.”
Kurssilaiset haluavat kiittää tuesta Pro Billnäs yhdistystä, Billnäsin Ruukkia, joka antoi kurssin työtilaksi Myllyn, Dönsby Bed & Breakfastia, jolta saatiin tukikohdaksi pieni punainen saunamökki ja Martti Leskelää kyydityksistä, valokuvista ja huolenpidosta.
Marco Casagrande / Aalto-Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun Ympäristötaiteen laitos.
No comments:
Post a Comment